Kokemus oli oikein hyvä, paikka oli etukäteen tuttu. Kipulääkitys oli riittävä. Kolmessa kuukaudessa paino on pudonnut lähes 20 kiloa, selkävaivat ja polviongelmat ovat kadonneet. Minulle leikkauksella ei ole ollut mitään sivuvaikutuksia. Tällä hetkellä pystyn syömään kaikkia ruokia kohtuudella. Liikunnan lisääminen on ollut painonpudotuksen myötä helpompaa. Tästä toimenpiteestä pelkkää hyvää sanottavaa!
SATUMahalaukun kavennusleikkaus
Oma tavoitteeni leikkaukselle oli saavuttaa laihtumisen kautta terveempi ja parempi elämä. Nuo kyseiset tavoitteet olen mielestäni hyvin saavuttanut. Tällä hetkellä olen pudottanut leikkauksen jälkeen painoa 25 kg. Olen nyt paljon energisempi. Jaksan paljon paremmin liikkua pitkiäkin kävelymatkoja hengästymättä ja hikoilematta. Myös työssä jaksaminen on parantunut. Health Clinic painonhallintaklinikan henkilökunta on ottanut useita kertoja yhteyttä ja kysynyt voinnistani ja mahdollisista kysymyksistäni. Minä itse olen myös ottanut yhteyttä tarvittaessa ja kysynyt sikäli, kun kysyttävää on tullut. Olen todella tyytyväinen!
MIKA
Hyvä palvelu ennen ja jälkeen leikkauksen. Mukaan sain kattavan kirjallisen ohjeistuksen.
3kk leikkauksesta ja olen reilut 20 kg kevyempi minä! Elämänlaatuni ja jaksamiseni on parantunut huimasti!
MARYANNA
Olen aina ollut kova jännittämään. Työterveyslääkärini otti lihavuusleikkauksen puheeksi jo kolmisen vuotta sitten, kun polviniveleni alkoivat oireilla tosissaan ylipainon takia. Tuolloin leikkaus ajatuksena pelotti ja tyrmäsin ehdotuksen. Olen nyt muutaman vuoden yrittänyt vielä laihduttaa ruokavaliolla. Sain painon tippumaan hetkellisesti vain 4kg. Koska polvetkin oireilivat edelleen,aloin itse uudelleen tutkia lihavuusleikkausta vaihtoehtona. Kun olin tehnyt päätöksen, en halunnut enää odottaa kauaa leikkaukseen pääsyä. Otin yhteyttä Health Klinic painonhallintaklinikalle. Jo ensimmäisen puhelinkonsultaation aikana jännitys helpotti. Sain kysyä vapaasti kaikkia kysymyksiä, mitä mielessä oli. Leikkauksen jälkeen kolmessa kuukaudessa lähti 15 kiloa. On hienoa, että jaksan nyt käydä iltalenkillä ja se sujuu ilman polvikipua ja pysähdyksiä.
SARIMini-ohitusleikkaus
Olen kokeillut elämäni aikana monia erilaisia dieettejä. Paino kyllä hetkellisesti putosi, mutta tuli aina takaisin. Olin tyypillinen jo-jo laihduttaja. Olin ehtinyt miettiä lihavuusleikkausta pari vuotta. Kuulin tuttavalta Health Clinic Painonhallintaklinikkasta. Jo ensi keskustelusta minulle jäi luottavainen olo. Olen tosi tyytyväinen päätökseeni. Olen saanut sen mitä toivoin. Myös närästys helpotti.
MARJAMahalaukun ohitusleikkaus
Pelkäsin nukutusta tosi paljon! Ehdin jo miettiä olinko liian hätäinen ratkaisussani lähteä leikkaukseen. Kirjoitin peloistani Maarjalle ja hän oli laittanut viestini eteenpäin Teijalle (hoitaja). Teija soitti minulle uudestaan ennen leikkausta ja sain purkaa pelkoani. Teija kertoi minulle rauhassa, miten Virossa kaikki tulee toimimaan ja miten leikkauspäivä etenee. Leikkkauspäivänä Teija oli sairaalassa ja jutteli kanssani, kun odotin leikkaukseen pääsyä. Se rauhoitti. Nukutus meni hyvin. Kun olin herännyt ekoina tunteina oli hieman pahoinvointia, mutta sain siihen lääkettä ja muutenkin olo alkoi helpottamaan aika nopeasti. Olin sairaalassa pari yötä. Ennen kotiin lähtöä kävimme Teijan kanssa vielä rauhassa läpi ruokailuohjeita. Koko prosessista minulle jä turvallinen olo!
NOORAMahalaukun kavennusleikkaus
Tahdon tässä mainita minua hoitaneet kirurgit. Kolmen kirurgin yhteistyö oli niin saumatonta, että koin olevani koko prosessin aikana turvallisissa käsissä. Andri Jäägerin kanssa sain jutella ennen leikkausta leikkaustavan valinnasta. Hän kertoi,mikä olisi minulle kirurgien arvion mukaan paras leikkaustapa. Sain kysyä kaikki kysymykset, mitkä olivat mielessä. Sairaalassa tapasin ennen leikkausta toiset kirurgit, Rein Adamsonin ja Hillar Jaagerin. Heidän tavastaan toimia ja keskustella tuli varmuus, että kokemusta löytyy. Minulla oli turvallinen olo, kun tiesin, että olen kahden kokeneen kirurgin käsissä. Muutenkin kaikki meni hyvin.
KIRSTIMini-ohitusleikkaus
Odotin ensimmäistä konsultaatiota uteliaana mutta vähän epävarmana. Olin nimittäin kokeillut jo lääkkeitä (eivät auttaneet minulla) ja tutkinut mahdollista päästä julkisella puolella lihavuusleikkaukseen. Minulle kerrottiin, että en täytä kriteereitä, koska minulla ei ole vielä diabetesta tai muita sairauksia. Pitäisi kuulemma olla. Tätä en ymmärrä, miksi pitäisi odottaa taudin puhkeamista, saadakseen apua? Aloin etsiä muita vaihtoehtoja. Löysin Health Clinic Painonhallintaklinikan netistä tietoa hakiessa. Jo ensimmäisessä konsultaatiossa sain selkeän kuvan prosessista. Kaikki kerrottiin minulle suomeksi, mikä oli minulle myös tärkeää! Leikkaus onnistui hyvin ja nyt 6kk jälkeen paino on tippunut jo 20kg. Olen jo todella lähellä lopullista tavoitettani. Ainoa asia mikä kaduttaa on se, että en tehnyt tätä aikaisemmin!
EEVAMahalaukun kavennusleikkaus
Sain rauhallisen selityksen siitä mitä tehdään ja miksi, ja myös sen mitä ei luvata. Hoitaja auttoi tekemään arjen listan, milloin juon ja mitä syön töiden jälkeen. Seitsemässä kuukaudessa paino on vähentynyt 31 kiloa, mutta tärkeämpää minulle on että polvet kestävät nyt portaat ja yöt menevät ilman heräilyä. Lapsenlapset haluavat leikkiä hippaaa ja jaksan oikeasti juosta mukana. Kontrollikäynneillä käytiin veriarvot ja vitamiinit läpi niin että ymmärsin itsekin mitä tapahtuu. Tunnen oloni turvalliseksi ja omistajaksi koko prosessille.
TUULAMahalaukun kavennusleikkaus
Leikkausjärjestelyt toimivat heti alusta asti sujuvasti. Leikkauksen jälkeen Health Clinicin suomalainen sairaanhoitaja auttoi minua suunnittelemaan ruokailuja. Vaikeinta oli löytää hyvä ruokarytmi työpäiviin. Seitsemässä kuukaudessa paino putosi 29 kiloa eli ilmeisesti olen kuitenkin onnistunut 😊. Suurin muutos on se, että ruoka ei ole enää koko ajan mielessä, mieli on rauhoittunut!!
TIINAMini-ohitusleikkaus
Sairaalla oli upea! Sain olla rauhassa omassa huoneessa. Ikkunasta avautui aivan upea näkymä koko Tallinnan ylle. Sairaalassa kivunhoito toimi ja pääsin nopeasti liikkeelle. Ennen kotiutumista käytin Teija kanssa kotihoito-ja ravitsemusohjeet läpi. Olen saanut ottaa häneen yhteyttä nyt myöhemminkin, kun tuli kotona mieleen pari kysymystä, mitä unohdin kysyä.
PÄIVIMini-ohitusleikkaus
Ennen ruokarytmini oli ihan kaoottinen. Juttelin hyvissä ajoin ennen leikkausta Satun kanssa. Hän antoi minulle hyviä ideoita ja ohjeita, miten rytmittää päivän ruokailuja paremmin. Olen aika ylpeä itsestäni, että pystyin tähän jo ennen leikkausta. Satun kanssa pohdimme myös sitä, minkälaisia ruokia minun kannattaa ottaa töihin mukaan. Leikkaus auttoi minua laihtumaan. Nyt on minun vuoroni panostaa itseeni. Kun noudatan hyvää ruokarytmiä, olo on hyvä, jaksan arjessa paremmin eikä makeanhimokaan iske iltaisin.
HELENAMini-ohitusleikkaus
Ennen leikkausta pelkäsin, että leikkaus rajoittaa syömistä liikaa. Pohdin, joudunko lopun ikääni tekemään itselleni toista ruokaa, kuin muulle perheelle. Tämä oli turha pelko! Eka kuukausi minulla oli aina omat ruuat mukana, mutta sen jälkeen olen oppinut omaa kehoa kuuntelemalla löytämään sinulle sopivat ns normiruuat. Ravitsemusterapeutti auttoi minua monipuoleistamaan arjen syömisiä. Häneltä sain ideoita proteiininrikkaista ruuista. Syön nyt vähemmän mutta paremmin. Kolmen kuukauden kohdalla vaaka näytti 19 kiloa vähemmän, mutta se ei ollut suurin muutos. Suurin muutos oli se että heräsin virkeänä ja jaksoin lähteä lenkille vielä työpäivän jälkeen. Puolisoni suhtautui aluksi varauksella leikkaukseen, mutta nyt hän on se joka muistuttaa minua välipalojen tärkeydestä. Tuntuu että koko perheen ruokarytmi on muuttunut järkevämmäksi.
JOHANNAMini-ohitusleikkaus
Ensimmäinen viikko oli tunteikas. Mielialat vaihtelivat onnen tunteesta -uskalsin toteuttaa unelmani – pelon tunteisin – mitä jos tämä ei kuitenkaan toimi minulla. Minua auttoi se, että sain pitää alussa tiiviisti yhteyttä Health Clinicun hoitajaan. Sain viesteihini vastaukset nopeasti silloin, kun tarvitsin. Yhdeksässä kuukaudessa painoa on lähtenyt 38 kiloa mutta merkittävin tunne on että jaksan olla mukana perheen menossa aivan eri tavalla. Jo ensimmäinen hoitajapuhelu oli selkeä ja sain kysyä kaiken mahdollisen. Pidin pientä päiväkirjaa ensimmäiset viikot ja lähetin kysymyksiä,joihin tuli vastaus nopeasti. Minulla oli turvallinen olo. Kiitos!
RIIKKAMini-ohitusleikkaus
Teija piti yhteyttä jo ennen toimenpidettä ja kyseli, miten valmistautumiseni etenee. Häneltä sain vinkkejä jaksamiseen ENE-dieetin aikana. Leikkauksen jälkeenkin, olemme pitäneet yhteyttä. Hän on muistuttanut minua pienistä mutta tärkeistä asioista kuten veden juomisesta ja rauhallisesta syömisestä. Ne meinaa aina välillä unohtua kiireisen arjen keskellä. Nyt alkaa jo näkyä tuloksia, vaatenumero on jo pienentynyt kahdella koolla. Olen tyytyväinen päätökseeni!!
ANNIINAMahalaukun kavennusleikkaus
Täällä ei luvattu ihmettä vaan realistinen polku, jossa oma valmiuteni ravitsemusmuutoksiin on myös tärkeällä paikalla. Puolessatoista vuodessa muutos on ollut merkittävä. Painoni on pudonnut 35 kiloa ja arjen ruokarytmi on vihdoin selkeä. Olen päässyt eroon verenpainelääkityksestäni ja myös kävely on helpottunut nivelkipujen vähenemisen myötä.
ANNEMahalaukun kavennusleikkaus
Alkukartoitus ja ohjeet olivat selkeitä ja helppoja noudattaa. Kotona mietin miksi en tullut aiemmin. Olo on kevyempi ja levollisempi.
RISTOMahalaukun ohitusleikkaus
Kaikki sujui oikein hyvin ja sovitusti. Ongelmia ei ole ollut toimenpiteen jälkeenkään. Olen parantunut mainiosti ja painonputoaminen on alkanut hyvin, kuukausi kulunut ja noin 6-7 kg pudonnut. Olen oikein tyytyväinen.
TARJAMahalaukun kavennusleikkaus
Hyvin ammattimainen, lämminhenkinen ja ystävällinen sekä myönteinen koko prosessi. Suurkiitos!
KATIMahalaukun kavennusleikkaus
Riskeistä puhuttiin suoraan ja se lisäsi luottamusta. Konsultaatiot hoituivat helposti etänä.Olen saanut vastauksen kysymyksiini nopeasti. Leikkaus sujui ongelmitta. Suosittelen!
PETRIMini-ohitusleikkaus
Olen ollut Sleeve laihdutusleikkauksessa Tallinnassa maaliskuun lopussa. menin edellisenä iltana Tallinnaan ja satamasta sain kyydin sairaalaan. Pääsiäisviikko lyhensi arkiviikkoa ja siksi olin jo edellisenä päivänä saapunut paikalle. Aamulla aikaisin kävin laboratoriokokeissa ja sydänfilmissä. vastaukset tuloksista saatiin aamupäivän aikana. Olin ennen leikkausta ollut ene-dietillä n.3 viikkoa. Itseäni pelotti eniten gastroskopia, mutta turhaan pelkäsin. se tehtiin minulle ennen leikkausta, nukutuksessa joten en asiasta mitään tiennyt. Heräsin tarkkailussa, kipuja ei juurikaan ollut. Kylmä kylläkin, mutta se johtui anestesialääkityksestä ja myös oksentaminen. Mutta en oksentanut kuin kerran.
Minua on leikattu ennenkin ja tiesin kylmyyden ja pahanolon johtuvan anestesialääkityksestä. Olin tarkkailussa illan ja yön. Alkuyöstä nousin ylös ja kävin vessareissut. Kipuja jonkun verran, mutta sain kipulääkettä. Missään vaiheessa kivut eivät olleet sietämättömiä. leikkaus oli maanantaina iltapäivästä, huoneeseen siirryin tiistai-aamuna. Kotiin lähdin kiirastorstaina ja jaksoin hyvin kävellä matkat satamassa ja minulla on kotimatkaa vielä Helsingistäkin n.tunnin ajon verran kotiin. Pääsiäisen lepäilin ja pääsiäisen jälkeen aloitin kevennetysti työt. Välttelin nostamisia, mutta hyvin jaksoin normaalia toimistotyötä. sairaslomaa oli 2 viikkoa, mutta viikko riitti. Leikkauksen jälkeen hankalinta opetella syömään usein, pieniä annoksia. alussa jouduin oksentamaan muutaman kerran, mutta ei enää. nyt leikkauksesta kulunut 5vkoa ja paino laskenut -10kg leikkauksesta. Jos olisin tiennyt leikkauksen “helppouden” olisin hakeutunut jo aikaisemmin operaatioon.
KAROLIINAMahalaukun kavennusleikkaus
Oli todella hyvä vastaanotto heti satamassa oltiin vastassa. Se loi turvallisuuden tunnetta. Henkilökunta on ammattitaitoista ja tuli tunne, että on osaavissa käsissä.
KATJAMahalaukun kavennusleikkaus
Leikkaus ja toipuminen on sujunut hyvin ja ilman komplikaatioita. Olen tyytyväinen leikkaukseen.
JASMINMahalaukun kavennusleikkaus
Koko klinikan henkilökunta on ystävällistä, ja ilmapiiri on miellyttävä ja rauhallinen. Erityiskiitokset myös tri Adamsonille, joka kävi itse leikkauksen jälkeen varmistamassa, että kaikki oli kunnossa, ja antoi lahjapussin. Paljon kiitoksia kaikille vielä kerran. Olen äärettömän tyytyväinen uuteen kevyeen olooni.
TriinuMahalaukun kavennusleikkaus
Olen hyvin kiitollinen tohtori Rein Adamsonille, hän on erittäin huomaavainen, huolehtiva ja sydämellinen ihminen! Maarja-Liisa Lill on erittäin sympaattinen ja miellyttävä!
Toivon teille menestystä!
MariaMahalaukun ohitusleikkaus
Kaikki tapahtui nopeasti ja kaikkiin kysymyksiin sai vastaukset. Vain myönteisiä tunteita. Pallosta on ollut paljon apua sen ymmärtämisessä, kuinka paljon vääriä valintoja olin elämässäni tehnyt.
Signe-RiinLaihdutuspallo
Kun verensokeri ei ollut hallinnassa ja vaaka näytti lukemaksi 96,7 kiloa, se oli hälytyskello. Seitsemän vuoden epäonnistuneiden laihdutussuunnitelmien ja dieettien jälkeen päätin käyttää Health Clinic -laihdutusklinikan palvelua. Konsultaatiossa kirurgin kanssa löysimme juuri minulle sopivimman vaihtoehdon, joka oli mahalaukun pitkittäinen resektio (sleeve). Nyt kolme kuukautta myöhemmin olen 14 kiloa kevyempi ja tunnen oloni upeammaksi kuin koskaan ennen! Kiitos klinikan koko henkilökunnalle, olette mahtavia!
Anni Laas tietää, mistä puhuu. Bariatrisen sairaanhoitajan työssä tärkeintä on, että potilas saa tarvitsemaansa tietoa sekä ennen leikkausta että sen jälkeen. Mielestäni bariatrisen sairaanhoitajan olemassaolo on erityisen tärkeää leikkauksen jälkeen, koska kysymyksiä herää vasta silloin. Olen siis erittäin kiitollinen kaikesta klinikalta saamastani tiedosta, se on ollut yksi tärkeimmistä tukipilareista tähän mennessä onnistuneen laihdutukseni aikana.
LiinaMahalaukun kavennusleikkaus
Minun olisi pitänyt tehdä tämä ainakin kymmenen vuotta sitten, niin olisin varmasti välttänyt useita leikkauksia.
AnneMahalaukun ohitusleikkaus
Onnistuin laihduttamaan 23 kg kolmessa kuukaudessa. Nyt paino alkaa luultavasti vakiintua, mutta jos kuntoilen, niin 2–4 kg:n painonpudotus kuukaudessa on hyvä tahti. Oloni on loistava!
MarKkoMahalaukun kavennusleikkaus
Olen erittäin tyytyväinen klinikan henkilökuntaan sekä leikkaukseen ja kaikkeen sitä seuranneeseen. Konsultti Maarja-Liisa on erityisen miellyttävä! Hänen lämmin suhtautumisensa ja nopea työskentelynsä auttoivat minut uuteen vaiheeseen elämässäni. Kiitos teille Health Clinic -painonhallintaklinikan väki!
AireMahalaukun kavennusleikkaus
Ensin otin yhteyttä tohtori Rein Adamsoniin painon aiheuttamien vaivojen vuoksi. Kaikki ylipainoiset tietävät, miten vaikeaa on tehdä perusasioita: sitoa kengännauhoja, nousta portaita, pysyä muiden tahdissa ja tietenkin luopua lempivälipaloista. Konsultaation aikana totesimme, että mahalaukun ohitusleikkaus olisi minulle paras vaihtoehto. Kun päätös oli tehty, seuraavat vaiheet olivat hyvin nopeita. Suurena apuna ja kannustajana oli koordinaattori Anni, joka toimitti toimenpiteeseen liittyvää aineistoa ja vastasi aina iloisesti kysymyksiini. Sairaalassa olo ja leikkaus sujuivat nopeasti ja yllätyksekseni kivuttomasti. Koko sairaalan henkilökunta on erittäin pätevää ja kohteliasta. Suuret kiitokset heille erinomaisesta työstä. Olen hyvin kiitollinen myös tohtori Rein Adamsonille, joka kertoi minulle leikkauksesta hyvin asiallisesti ja teki työnsä erittäin hyvin. Suurkiitos siitä!
Nyt leikkauksesta on kulunut reilu kuukausi, ja tänä lyhyenä aikana olen laihtunut lähes 14 kiloa. Se on valtava saavutus, jota en olisi koskaan saavuttanut ilman vatsan pienentämistä. Vaikka joskus voinkin kaivata jotain entistä lempiruokaa, niin nyt on helppoa kieltäytyä. Ensinnäkin vatsani on niin pieni, ettei siihen mahdu paljonkaan, ja toiseksi uusi ruoansulatusjärjestelmä ei enää pysty käsittelemään vanhoja suosikkeja ja aiheuttaa nopeasti epämiellyttävän olon. En kadu leikkauspäätöstäni ja suosittelen Health Clinic ‑laihdutusklinikkaa kaikille, jotka haluavat löytää uudelleen terveemmän ja paljon hoikemman itsensä. 🙂
RailiMahalaukun ohitusleikkaus
Olen laihtunut 46 päivässä lähes 8 kiloa. Ruokailutottumukseni ja elämäntapani ovat aiempaan verrattuina muuttuneet paljon. Ruokapöydässä on runsaasti terveellistä ruokaa ja päivisin liikun paljon. Olen oppinut tuntemaan kehoani paremmin. Optimismi ja halu jatkaa eteenpäin ovat lisääntyneet! Suosittelen käyntiä klinikalla niille ihmisille, jotka eivät ole aivan tyytyväisiä itseensä ja haluavat muuttaa jotain itsessään.
PilleriinLaihdutuspallo
Minulle tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus 23.11. Sairaalan henkilökunta oli huippumiellyttävää ja edes tohtori Adamson ei kertaakaan käytävällä vastaan tullessaan tai potilashuoneeseen poiketessaan jättänyt kysymättä, miten voin, oliko minulla kysyttävää ja oliko kaikki hyvin. Leikkauksesta on kulunut nyt kuukausi, ja olen edelleen sitä mieltä, että se oli paras päätös elämänlaatuni muuttamiseksi. Suosittelen Health Clinic Painonhallintaklinikan palveluita lämpimästi tuttavilleni.
KarmenMahalaukun ohitusleikkaus
Olen kuntoutunut hyvin, eikä komplikaatioita ole havaittu. Leikkaushan sujui hyvin ja suunnitellusti. Ompeleiden perusteella päättelen, että työn ovat tehneet alansa ammattilaiset. Hyvin pienet arvet ja kaunis jälki. Suosittelen todella tri Martin Adamsonia, erittäin mukava ja miellyttävä lääkäri. Kaikkiin kysymyksiini on vastattu, ja I’m happy – muulla ei olekaan merkitystä.
BrethMahalaukun kavennusleikkaus
Kaikki sujui hyvin, henkilökunta ja lääkärit olivat erittäin mukavia. Sain vastaukset kaikkiin kysymyksiini ja ongelmiini.
MarleenMahalaukun kavennusleikkaus
Nyt kun leikkauksestani on kulunut kuukausi, on sellainen tunne, kuin minua ei olisi koskaan leikattukaan. Oloni on loistava, olen laihtunut hieman yli 10 kiloa!
EnelyMahalaukun kavennusleikkaus
Olen erittäin tyytyväinen leikkaukseen. Kehuisin ehdottomasti lääkäriä, tohtori Adamsonia, joka oli hyvin ymmärtäväinen ja otti pelkoni huomioon.
EilinMahalaukun kavennusleikkaus
Kokemus oli erittäin myönteinen. Kuntoutuminen on ollut erittäin nopeaa, on kulunut vain kuukausi ja olen jo laihtunut 5,5 kiloa. Aion jatkaa matkaa vieläkin paremmin tuloksin. Teidän jälkeenne minulla alkoi uusi elämä. Olen teille ikuisesti kiitollinen.
IngaMahalaukun kavennusleikkaus
Pelkäsin pallon asennukseen liittyen pahinta, mutta kaikki sujui helpommin kuin luulinkaan. Olin varautunut pitkään pahoinvointiin ja oksenteluun, mutta en oksentanut kertaakaan. Ja kun syö oikeita määriä (alussa erityisen vähän), ei myöskään voi pahoin.
KaireLaihdutuspallo
Ensimmäiset 2 päivää oli hyvin paha olla, mutta sen jälkeen olo oli erittäin hyvä, ei mitään vaivoja, ja kuukaudessa paino laski 7 kg. Voin syödä tai juoda mitä tahansa paitsi hiilihappojuomia – ne saavat minut tuntemaan oloni epämukavaksi.
PiretLaihdutuspallo
Olen erittäin tyytyväinen, ja jos tulevaisuudessa tarvitsisin tai haluaisin vielä jotain kirurgisia toimenpiteitä, suosisin ehdottomasti tohtori Adamsonia ja Health Clinic.
KertuMahalaukun mini-ohitusleikkaus
Suuret kiitokset tohtori Rein Adamsonille, joka on erittäin ammattitaitoinen ja mukava lääkäri! Olen hyvin onnellinen siitä, että kävin lihavuusleikkauksessa ja pääsin sen avulla eroon diabeteksestani, ja nyt nukun myös paljon paremmin.
HelenMahalaukun ohitusleikkaus
Minun ja lääkärin yhteinen valinta oli mahalaukun pitkittäinen resektio. Siitä on nyt kuukausi, ja olen iloinen, että tein tällaisen suuren elämänmuutoksen. Päätin mennä leikkaukseen, kun painoin jo yli 90 kiloa. En halunnut kasvaa yhtään isommaksi. Kokeilin eri tapoja laihduttaa, mutta minulla ne eivät toimineet. Pitkän ajan jälkeen painoni on 80 kg, ja olen jo nyt erittäin tyytyväinen siihen, että olen 10 kg kevyempi ja minulla on vielä kevyempi tulevaisuus edessäni. Olen onnellinen! Vilpittömät kiitokset tri Adamsonille!
EveMahalaukun kavennusleikkaus
Päätin tehdä vatsan pienennyksen, kun paino oli huomaamattani noussut 103 kilosta lähes 150 kiloon ja polveni olivat aivan lopussa. Jo pelkästään toiseen kerrokseen käveleminen oli minulle vaikea haaste. Tri Adamson suositteli minulle mahalaukun pitkittäistä resektiota, ja 1 vuosi ja 7 kuukautta myöhemmin olen 43 kiloa kevyempi, ja tavoitteeni on painaa alle 100 kiloa. Kiitos tri Adamsonille ja Health Clinic painonhallintaklinikan tiimille!
AndresMahalaukun kavennusleikkaus
Olen etsinyt ihmelääkettä 10 vuotta, ja tällä klinikalla ehdottomasti edistetään ihmeiden tapahtumista. Yhdessä tohtori Rein Adamsonin kanssa totesimme, että hyvä ratkaisu minulle voisi olla semaglutidilääkityksen ja ravitsemusneuvonnan yhdistelmä.
Aika lailla välittömästi ruokahaluni alkoi vähentyä. Alussa tuntui ikään kuin ruoka ei menisi alas, koska olin täynnä jo muutamasta suupalasta. Minulla ei ollut mitään sivuvaikutuksia tai huolenaiheita. En pidä neuloista, mutta tämä pistos on todella helppo tehdä ja myös sietää. Neula on niin ohut, että käytännössä sitä ei tunne.
Minusta kolmannen kuukauden jälkeen tapahtui eräänlainen ihme – tunsin oikeasti, että minulla on vähemmän rasvaa ja on mukavampi olla. Ylipaino, joka oli vaivannut minua lähes 10 vuotta, oli väistynyt. Tämä on erittäin hyvä apu, paras ratkaisu, jota olen tähän mennessä kokeillut. The Health Clinic -laihdutusklinikka tarjoaa erittäin laajan valikoiman laihdutukseen liittyviä palveluja. Se on ehdottomasti Viron klinikoista se, jolla on laihdutuksen alalla pätevimmät lääkärit.TuomoLaihdutuslääke
Minulle se oli erittäin hyvä ratkaisu ongelmaani. Käyttö oli hyvin helppoa ja mukavaa. Ehdottomasti hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät halua leikkausta.
LEENLaihdutuslääkeMatkani lihavuusleikkaukseen oli rehellisesti sanottuna pitkä ja mutkikas. Vuosien ajan kokeilin dieettejä, luin kaikki mahdolliset “nyt aloitan alusta” -henkiset motivaatiopostaukset ja jopa Ozempic-pistokset tulivat testatuiksi.
Kun vaaka näytti lopulta 155 kiloa, ymmärsin, että minulla oli valinta: joko jatkaa entiseen tapaan tai ottaa ohjat omiin käsiin ja muuttaa elämäni oikeasti. Valitsin mennä lihavuusleikkaukseen. Alussa uuden opettelu oli vaikeaa, mutta nyt kun leikkauksesta on kulunut neljä ja puoli kuukautta olen pudottanut jo 47 kiloa! Jokainen aamu peilin edessä muistuttaa minua siitä, että tämä oli oikea päätös. Tunnen, että voin vihdoin hengittää kunnolla – sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä oli paras päätös!GETTERLaihdutuslääke
Muutos on erittäin suuri ja myönteinen. Olen paljon itsevarmempi ja minun on kevyempi elää. Kaikkea on helpompaa liikkumisesta ja pukeutumisesta lähtien. On ihanaa olla tyytyväinen kehoonsa ja elämäänsä.
Hander / ravitsemusneuvontaHanderRavitsemusvalmennus
Tunnustan, etten ole puhunut ruokavaliostani näin avoimesti ja pitkään kenenkään kanssa. On erittäin myönteistä kuulla itsensä puhuvan ruoasta ja ruokailutottumuksista. Jo sen aikana pääsin paljon lähemmäs sitä, miksi tämä tapahtuu minulle ja miksi syön niin paljon. Oli kuin Maarja olisi avannut minulle ikkunoita, jotta näkisin, missä vika voisi olla.
LembitRavitsemusvalmennus
