Älä harkitse laihdutusleikkausta ennen kuin olet kokeillut kaikki muut keinot

Laihdutusleikkaus on varteenotettava vaihtoehto, joka auttaa pääsemään eroon suureen ylipainoon liittyvistä ongelmista, mutta ennen leikkaukseen menoa kannattaa kuitenkin kokeilla kaikki muut menetelmät – laihduttamista omin voimin, liikunnan lisäämistä, ravitsemusterapeutin apua ja vähemmän invasiivisia toimenpiteitä, kuten mahapalloa. Tämä johtuu siitä, että laihdutusleikkaukseen liittyy useita vaaroja, joita käymme tarkemmin läpi tässä kirjoituksessa tri Rein Adamsonin kanssa. Vaikka laihdutusleikkaukseen liittyy riskejä, leikkausta on silti suositeltavaa harkita, jos muut laihdutusmenetelmät ovat epäonnistuneet.

Leikkauksen aikana voi tulla ongelmia

Leikkauksessa voi tulla vastaan hankalia anatomisia tilanteita, verenvuotoa ja teknisiä ongelmia. Yleensä ne ratkaistaan leikkauksen aikana. Komplikaatiot ovat harvinaisia: niitä esiintyy noin kahdessa prosentissa tapauksista.

Leikkauksen jälkeen on tärkeää tarkkailla vointia

Leikkauksen jälkeen yksi yleisimmistä vaaroista on verenvuoto ja vuoto hakaslinjasta, ja joskus voi esiintyä myös verenvuotoa leikkaushaavoista. Tällaista ilmenee yleensä melko nopeasti leikkauksen jälkeen ja oireina siitä ovat vatsakipu, kuume ja kiihtynyt syke.

Myöhempi komplikaatio voi olla esimerkiksi taipumus refluksitautiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että osa potilaista tarvitsee leikkauksen jälkeen mahahappoa alentavaa lääkitystä.

Myöhäiskomplikaationa on usein löystynyt iho

Bariatrisen leikkauksen jälkeen yksi mahdollisesti odotettavissa oleva asia on löystynyt iho vatsan, reisien tai olkavarsien alueella ja joskus myös selässä. Tätä ongelmaa esiintyy noin kahdella kolmasosalla potilaista.

Mitä vähemmän ylipainoa on ja mitä aikaisemmin leikkaus tehdään, sitä epätodennäköisemmin löystyneestä ihosta tulee ongelmia. Löystynyt iho voi olla varsin häiritsevää ja haitata esimerkiksi urheilua ja hygieniasta huolehtimista, mutta se ei välttämättä ole potilaalle niin tärkeää, että tarvittaisiin kirurgista toimenpidettä. Ongelma saattaa jossain määrin ratketa itsestään. Tämä alue kuuluu laihdutusleikkauksen jälkeisen kirurgian piiriin, ja leikkauksen tarvetta voidaan arvioida vuoden kuluttua toimenpiteestä.

Tiettyä painonpudotusta ei voida taata

Ei ole olemassa yhtä kaavaa, jonka mukaan voisi sanoa, että potilaan pitää olla kuukaudessa tai puolessa vuodessa laihtunut jokin tietty kilomäärä. Laihtuminen on hyvin yksilöllistä, eikä sitä voi ennustaa.

Yleisesti ottaen ensimmäisen kuukauden aikana laihdutaan 6–10 kiloa. Osa kuitenkin laihtuu enemmän ja osa vähemmän.

Railille tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus. Hän kertoo tulleensa tri Rein Adamsonin luo ennen kaikkea painostaan aiheutuneiden ongelmien vuoksi. ”Kaikki ylipainoiset ihmiset tietävät, miten vaikeaa on tehdä perusasioita: sitoa kengännauhoja, nousta portaita, pysyä muiden tahdissa ja tietenkin luopua lempivälipaloista”, hän sanoo.

Konsultaatiossa katsottiin, että mahalaukun ohitusleikkaus sopisi Railille parhaiten. Kun päätös oli tehty, seuraavat vaiheet olivat hyvin nopeita. Raili kehuu saaneensa paljon apua ja kannustusta koordinaattori Annilta, joka toimitti toimenpiteeseen liittyvät materiaalit ja vastasi aina iloisesti kysymyksiin. Sairaalassa olo ja leikkaus sujuivat nopeasti ja hänen yllätyksekseen kivuttomasti. ”Koko sairaalan henkilökunta on erittäin pätevää ja kohteliasta. Suuret kiitokset heille erinomaisesta työstä. Olen hyvin kiitollinen myös tohtori Rein Adamsonille, joka kertoi minulle leikkauksesta hyvin asiallisesti ja teki työnsä erittäin hyvin. Suurkiitos siitä!” Kuukauden kuluttua leikkauksesta Raili oli laihtunut lähes 14 kiloa.

VARAA AIKA KONSULTAATIOON

Varaa aika konsultaatioon

Löydä sisäinen
itsevarmuutesi!