Lihavuus ja nivelrikko voivat muodostaa toisiaan vahvistavan kierteen. Ylipaino lisää erityisesti polvi- ja lonkkanivelten kuormitusta ja voi pahentaa nivelrikon kipua, kun taas nivelkipu voi vaikeuttaa liikkumista ja samalla painonhallintaa. Tämän vuoksi painonpudotus voi olla tärkeä osa nivelrikon oireiden hallintaa. Tutkimusten mukaan jo maltillinen painonpudotus voi vähentää nivelten kuormitusta ja lievittää kipua, ja suurempi painonlasku voi tuoda vielä merkittävämpää hyötyä erityisesti ylipainoisille nivelrikkopotilaille.
Lihavuusleikkaus yhdistettynä elämäntapamuutokseen on monelle tässä tilanteessa toimivin ratkaisu. Health Clinic Painonhallintaklinikan asiantuntijat ovat nähneet, että leikkaus voi olla käännekohta nivelrikosta kärsivän elämässä. Eräs potilas kertoo:
”Nivelhaasteet alkoivat minulla jo alle 50-vuotiaana. Ne pahenivat vuosi vuodelta ja samalla painoa kerääntyi lisää liikkumisen vähenemisen myötä. Polveni olivat jossain vaiheessa kipeät jo joka askeleella. Nyt kun lihavuusleikkauksesta on kulunut reilu vuosi ja painoa on jo 20 kiloa vähemmän, kävely sujuu kivuitta. Olenkin nyt alkanut lenkkeilemään päivittäin 30-60 minuutin kävelylenkkejä, ja se tuntuu hyvältä sekä kehossa että mielessä!”
Miten ylipaino vaikuttaa niveliin?
Ylipaino vaikuttaa niveliin sekä lisäämällä niiden mekaanista kuormitusta että ylläpitämällä elimistön matala-asteista tulehdusta. Lihavuus onkin merkittävä nivelrikon riskitekijä, ja erityisesti polvet ja lonkat joutuvat kantamaan ylimääräistä kuormitusta. Tutkimusten mukaan ylipainoisilla on keskimäärin 2,63 kertaa suurempi riski sairastua polven nivelrikkoon verrattuna normaalipainoisiin.
Ylipainon vaikutus niveliin ei kuitenkaan johdu pelkästään kehon painosta. Lihavuuteen liittyvä matala-asteinen tulehdus voi vaikuttaa nivelten terveyteen koko kehossa. Rasvakudos tuottaa tulehdusta edistäviä välittäjäaineita, kuten adipokiineja ja sytokiineja, jotka voivat olla yhteydessä nivelrikon kehittymiseen ja oireiden pahenemiseen myös sellaisissa nivelissä, jotka eivät kanna kehon painoa.
Hormonaaliset häiriöt, kuten hyperinsulinemia, sekä lihasmassan vähentyminen esimerkiksi sarkopenian yhteydessä liittyvät myös lihavuuden ja nivelrikon yhteyteen. Siksi riittävä painonpudotus yhdistettynä lihaksistoa suojaavaan, proteiinipitoiseen ruokavalioon voi tuoda merkittävää helpotusta oireisiin.
Mitä tutkimukset kertovat painonpudotuksen vaikutuksista?
Tutkimusten mukaan painonpudotus voi vähentää nivelrikkoon liittyvää kipua ja parantaa liikkumiskykyä erityisesti ylipainoisilla polven nivelrikosta kärsivillä henkilöillä. Hyötyjä voidaan havaita jo noin viiden prosentin painonpudotuksella, ja noin kymmenen prosentin painonlasku voi tuoda vielä selvempää helpotusta nivelkipuun ja toimintakykyyn.
Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että jo kahden yksikön pudotus painoindeksissä (esimerkiksi satakiloisella naisella noin viiden kilon pysyvä laihtuminen) vähensi riskiä sairastua oireilevaan polven nivelrikkoon kymmenen vuoden sisällä noin puoleen verrattuna verrokkiryhmään. Painonpudotuksella on sekä nivelrikkoa ehkäisevä että jo ilmenneen nivelrikon oireita helpottava vaikutus.
Laajassa neljän vuoden seurantatutkimuksessa (2752 osallistujaa) havaittiin, että yli viiden prosentin painonpudotus vähensi riskiä polven nivelrikon pahenemiseen. Jatkuva painonnousu puolestaan lisäsi nivelrikon etenemistä ja kipujen kehittymistä.
Kuinka paljon painoa pitäisi pudottaa?
Tutkimusten perusteella jo 5–10 prosentin painonpudotus voi helpottaa nivelrikon oireita, ja suurempi painonlasku voi tuoda vielä enemmän hyötyä. Erityisesti yli 10 prosentin painonpudotus on yhdistetty nivelkivun vähenemiseen ja liikkumiskyvyn paranemiseen ylipainoisilla polven nivelrikosta kärsivillä henkilöillä. Sopiva painonpudotustavoite on kuitenkin aina yksilöllinen ja riippuu muun muassa lähtöpainosta, terveydentilasta ja nivelrikon vaikeusasteesta.
Merkittävän ja pysyvän painonpudotuksen saavuttaminen pelkillä elintapamuutoksilla voi olla haastavaa, etenkin jos nivelkipu rajoittaa liikkumista. Eräässä noin 800 ylipainoista polven nivelrikosta kärsivää henkilöä käsittäneessä tutkimuksessa ruokavalio- ja liikuntaohjaukseen osallistuneiden paino laski keskimäärin enemmän kuin vertailuryhmässä (7,7 kg vs. 1,7 kg), mutta vaikutus polvikipuun jäi melko vähäiseksi. Tämä tukee havaintoa siitä, että niveloireiden kannalta suuremmasta painonpudotuksesta voi olla enemmän hyötyä.
Voisiko laihdutuslääke elämäntapamuutoksen rinnalla auttaa?
Uusimmat tutkimukset GLP-1-agonisti semaglutidilla ovat lupaavia. Kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa oli yli 400 osallistujaa (keskimääräinen BMI noin 40), osallistujat jaettiin kahteen ryhmään: toisessa käytettiin semaglutidia elämäntapaneuvonnan rinnalla, toisessa lumelääkettä. Semaglutidiryhmässä BMI laski lähes 14 prosenttia ja kipuindeksi parani 42 pistettä (asteikolla 0-100). Lumelääkeryhmässä BMI laski noin kolme prosenttia ja kipuindeksi parani 28 pistettä. Tutkimuksen perusteella laihdutuslääkkeet elämäntapamuutoksen rinnalla voivat tuoda helpotusta polven nivelrikon oireisiin osalle potilaista.
Miten lihavuusleikkaus voi auttaa?
Lihavuusleikkaus on edelleen tehokkain keino pysyvään painonpudotukseen vaikeassa lihavuudessa. Health Clinic Painonhallintaklinikalla olemme nähneet, että leikkauksen jälkeinen noin 60-80 prosentin pudotus ylipainosta on tuonut monelle merkittävää helpotusta nivelkipuihin. Useat potilaat kertovat, että aiemmin vaivanneet polvi- tai lonkkakivut ovat vähentyneet tai hävinneet painonpudotuksen myötä.
Asiantuntijan näkökulma:
”Nivelrikko ja lihavuus kietoutuvat toisiinsa: kipu rajoittaa liikkumista, ja liikkumattomuus ylläpitää ylipainoa. Kun paino putoaa riittävästi, nivelten mekaaninen kuormitus vähenee ja hiljainen tulehdus lievittyy. Monelle potilaalle juuri tämä muutos avaa uudelleen mahdollisuuden liikkua arjessa ilman jatkuvaa kipua.”
Health Clinicin bariatrinen kirurgi
Lihavuusleikkaus vaikuttaa nivelrikkoon monella tavalla. Kun paino putoaa, mekaaninen kuormitus vähenee. Elimistön hiljainen tulehdus vähenee, mikä voi hidastaa nivelrikon etenemistä. Oikealla ravitsemuksella ja sopivalla arkiliikunnalla lihasvoima paranee, mikä keventää nivelten kuormitusta entisestään.
Mitä on tärkeää huomioida lihavuusleikkauksen jälkeen?
Leikkauksen jälkeen on tärkeää huolehtia proteiinipainotteisesta ruokavaliosta sekä sopivasta lisäravinteiden käytöstä. Luiden ja nivelten kannalta erityisen tärkeitä ovat riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti. Health Clinicin suomalainen laillistettu ravitsemusterapeutti sekä ravitsemukseen perehtynyt suomalainen sairaanhoitaja antavat potilaille yksilölliset ohjeet ravitsemuksesta ja lisäravinteista. Lisää aiheesta löydät artikkelistamme ruokailutottumuksista lihavuusleikkauksen jälkeen.
Arkiliikunnan lisääminen mahdollisuuksien mukaan on olennainen osa leikkauksen jälkeistä elämää. Riittävä liikunta auttaa säilyttämään lihasmassaa painonpudotuksen aikana ja parantaa nivelten liikkuvuutta. Aluksi liikunta voi olla haastavaa nivelkipujen vuoksi, mutta painon pudotessa liikkuminen helpottuu. Alussa kannattaa valita niveliä mahdollisimman vähän kuormittavaa liikuntaa, esimerkiksi vedessä harrastettavaa liikuntaa. Lue myös oppaamme liikunnasta lihavuusleikkauksen jälkeen.
Milloin hakeutua lihavuusleikkausarvioon?
Lihavuusleikkausarvioon voi olla hyvä hakeutua, jos BMI on yli 30 ja lihavuus vaikuttaa merkittävästi terveyteen tai elämänlaatuun. Nivelrikosta kärsivällä arvio voi olla ajankohtainen erityisesti silloin, kun nivelkipu vaikeuttaa liikkumista ja aiemmat painonhallintakeinot eivät ole tuottaneet riittävää tai pysyvää tulosta. Lihavuusleikkauksen soveltuvuus arvioidaan aina yksilöllisesti huomioiden BMI, terveydentila, mahdolliset liitännäissairaudet ja aiemmat painonhallintayritykset.
Health Clinic Painonhallintaklinikan maksuttomassa suomalaisen sairaanhoitajan konsultaatiossa voit keskustella tilanteestasi luottamuksellisesti ja etsiä yhdessä sopivinta ratkaisua. Tiimimme tukee sinua koko prosessin ajan.
Lopuksi: askeleet kohti kivuttomampaa elämää ovat mahdollisia
Nivelrikko ja lihavuus voivat yhdessä vaikeuttaa liikkumista ja painonhallintaa, mutta painonpudotus voi auttaa katkaisemaan tätä kierrettä. Tutkimusten mukaan riittävä painonpudotus voi vähentää nivelten kuormitusta, helpottaa nivelkipua ja parantaa liikkumiskykyä. Jos muut painonhallintakeinot eivät ole tuottaneet riittävää tulosta, lihavuusleikkaus voi olla yksi vaihtoehto merkittävän ja pitkäaikaisen painonpudotuksen saavuttamiseen.
Health Clinic Painonhallintaklinikan kokonaisvaltainen lähestymistapa huomioi nivelrikkoisen potilaan erityistarpeet. Suomenkielinen asiantuntijatiimi ja leikkauksen jälkeinen pitkäaikainen seuranta tukevat turvallista ja tehokasta hoitoa.
Ota rohkeasti yhteyttä. Kivuttomampi arki voi olla lähempänä kuin arvaatkaan.
