Lihavuusleikkauksen ja laihtumisen psykologiset vaikutukset: Miten mieli reagoi ja kehonkuva muuttuu prosessin aikana?

Lihavuusleikkauksen ja laihtumisen psykologiset vaikutukset ovat yhtä merkittäviä kuin fyysiset muutokset. Ne ulottuvat paljon syvemmälle kuin pelkkä painonpudotus. Kun keho muuttuu merkittävästi, myös mieli käy läpi syvällisen muutosprosessin. Tämä muutos ennen kaikkea voimaannuttaa, mutta välillä se myös haastaa. Olemme perehtyneet tähän aiheeseen hieman enemmän ja haluamme tässä jakaa sinulle ajatuksia siitä, mitä on mahdollisesti odotettavissa. Korostamme sitä, että henkinen tuki tiedollisen tuen rinnalla on todella tärkeää koko muutosprosessin ajan. Tästä syystä olemme Health Clinic klinikalla aktiivisesti tukemassa sinua moniammatillisena tiiminä suurimman muutoksen aikana ja sen jälkeen eli kaksi ensimmäistä vuotta leikkauksen jälkeen. Voit tämänkin jälkeen olla aina tarvittaessa meihin yhteydessä. Et jää yksin.

Health Clinicin asiantuntijamme korostavat, että lihavuusleikkaus ei ole pelkkä fyysinen toimenpide – se on kokonaisvaltainen elämäntapamuutos, joka vaatii sekä kehon, että mielen sopeutumista. Tästä syystä tarjoamme jokaiselle asiakkaallemme ratkaisukeskeisen terapian konsultaatiot. Näissä konsultaatioissa sinun on mahdollista pohtia mm. omaa kehonkuvaa, suhdetta ruokaan, sekä niitä arjen toimintatapoja, joihin toivoisit pysyvää muutosta. Tämä tarkoittaa kaikkea sellaista, mikä tuntuu asiakkaalle itselleen prosessin onnistumisen kannalta merkitykselliseltä. Terapeutin konsultaatiossa on mahdollista löytää myös uusia työkaluja arjen haastaviin hetkiin. Tärkeää on se, että ihmisen tietoisuus ja sisäinen varmuus siitä, että tässä hetkessä hänellä on onnistumisen edellytykset, vahvistuu. Tahdomme tukea jokaista asiakastamme kestävään lopputulokseen.

 

Painonpudotuksen tuoma muutos arkeen: odotukset vs. todellisuus

Lihavuusleikkaukseen ja painonpudotukseen kohdistuvat odotukset ovat usein korkeita, mikä on ymmärrettävää. Monet ajattelevat: “Kun olen laihtunut, kaikki ongelmat ratkeavat.” Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi. Vaikka leikkauksen vaikuttama nopea laihtuminen tuo yleensä merkittäviä positiivisia muutoksia ihmisen arkeen, se ei kuitenkaan ole taikasauva, joka ratkaisee kaikki elämän haasteet.

Tutkimukset osoittavat, että painonpudotuksen jälkeiseen aikaan voi kohdistua myös liiallisia odotuksia. Ihminen saattaa ajatella, että kaikki elämän palaset loksahtavat paikalleen. Tästä esimerkkinä vaikkapa odotus etääntyneen parisuhteen korjautumisesta automaattisesti, kun paino putoaa. Muutos saattaa olla tällainen, mutta myös ihan toisenlainen.

Odotukset ja todellisuus voivat joutua ristiriitaan myös silloin, jos paino ei laskekaan täysin odotetulla tavalla, koska myös leikkauksen jälkeen painonlaskun nopeus ja kokonaismäärä ovat hyvin yksilöllisiä. Myös pelko siitä, että pudonnut paino saattaisi jossain vaiheessa alkaa uudelleen nousemaan, saattaa painaa arjessa mieltä.  Mahdolliseen painon uudelleen nousuun liittyvä huoli on yleistä leikkauksen jälkeen. Health Clinicin suomalaisen bariatriahoitajan pitkäaikainen tuki on juuri tässä kohtaa merkityksellistä – hän auttaa sinua yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa asettamaan realistisia odotuksia ja käsittelemään myös mahdollisia pettymyksiä.

 

Kehonkuvan muutos – syvälle menevä psykologinen prosessi

Yksi merkittävimmistä psykologisista muutoksista on kehonkuvan muuttuminen. Kehonkuva ei kerro mitään kehosta tai sen ulkonäöstä, vaan siitä, miten ihminen oman kehonsa mieltää ja minkälaisia merkityksiä siihen liittää.

Lihavuusleikkauksessa käynyt ihminen saattaa kuvailla kokemustaan esim. näin: “En tunnistanut heti peilikuvasta muutosta, vaikka vaaka näytti jo yli 15kg painon pudotusta. Näin peilistä itseni yhtä lihavana kuin ennen. Laihtumisen huomasin vasta vaateostoksilla, kun yllättäen päälle mahtuivatkin kolme numeroa pienemmät vaateet. Valokuvista muutos näkyy minulle itselleni parhaiten, kun asetan vierekkäin kuvia ennen leikkausta ja nyt hiljattain otettuja.”

Siinä vaiheessa, kun merkittävä laihtuminen alkaa näkyä ihmiselle itselleen myös peilistä, oma peilikuva saattaa herättää ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tiettyjen kehon osien muutokset esim. kaventunut vyötärö saattaa tuntua tosi hyvältä, mutta siinä rinnalla esim. roikkumaan jäänyt vatsanahka saattaa alkaa häiritä. Keho on kokonaisuutena toisenlainen kuin ennen.

Vaikka muuttunut kehonkuva voi herättää jotain negatiivisia tunteitakin, silti positiivinen puoli lihavuusleikkauksen psykologisissa vaikutuksissa on hyvin merkittävä. Yhtenä esimerkkinä tästä on tutkimuksissa löytynyt yhteys lihavuusleikkauksen ja sen kautta saavutetun painonlaskun liittyminen selkeästi masennuksen esiintyvyyden vähenemiseen. Näitä tuloksia tosiaan vahvistavat useat kansainväliset tutkimukset.   

Miten sitten ihmiset tavallisesti kokevat leikkauksen elämäntapahtumien kirjossa? Potilaat kuvailevat usein elämänmuutostaan kuin uudelleen syntymiseksi, jonka myötä itseluottamus, mieliala ja oma kehonkuva paranivat. Leikkauksen jälkeen psykososiaalinen hyvinvointi lisääntyy yleensä huomattavasti. Tutkimukset näyttävät, että psyykkiset sairaudet, varsinkin mielialahäiriöt, ahdistuneisuushäiriöt ja syömishäiriöt vähenevät leikatuilla.

 

Hormonaaliset muutokset ja mielialan vaihtelut

Nopea painonpudotus saattaa vaikuttaa elimistön mies- ja naishormonien (testosteroni, progesteroni, estrogeeni) sekä kilpirauhashormonin tasapainoon. Joskus hormonaaliset muutokset nopeuttavat aineenvaihduntaa muuttaen ihmisen aktiivisemmaksi ja energisemmäksi.

Sukuhormonitasojen muutokset nopean painonlaskun aikana voivat kuitenkin aiheuttaa myös esim. vuotohäiriöitä naisilla sekä joskus kielteisiä tunteita, kuten mielialojen ailahtelua, hetkittäin surun, masennuksen ja katumuksenkin ajatuksia. Yleensä nämä mielialan vaihtelut ovat lyhytkestoisia ja olo helpottaa ensimmäisen puolenvuoden jälkeen, kun painonlasku hidastuu ja suurimmat muutokset kehossa ovat jo tasoittuneet. Eli, jos ihminen tuntee leikkauksen jälkeen myös negatiivisia tunteita, se on normaalia ja tavallisesti ohimenevää. Jos nämä tunteet ovat hyvin vahvoja tai kestävät pitkään, silloin kannattaa puhua näistä luetettavan ammattilaisen esim. Heath Clinic suomalaisen bariatriahoitajan kanssa ja pohtia yhdessä, mistä ja millaista tukea voisit tähän saada.

 

Tunnesyömisen haasteet ja uudet selviytymiskeinot

Pysyvä painonpudotus edellyttää uudenlaista suhtautumista ruokaan, syömiseen ja ehkä myös arjessa liikkumiseen. Leikkauksen jälkeen edessä on sopeutumisjakso uuteen. Jotkut uudet asiat on helppo oppia. Myös nopea painon lasku ensimmäisinä kuukausina on hyvin motivoivaa. Muutos on kuitenkin harvoin tasaista. Välillä voi tapahtua välillä notkahduksia ja tällöin usko kestävään onnistumiseen voi olla hetkittäin koetuksella. Niinä hetkinä on tärkeää, että ihminen ei jää yksin. Luotettavalle läheiselle voi jutella tunteistaan, hakea tukea vertaistukiryhmästä sekä jutella tarvittaessa myös ammattilaisen kanssa.

Useat lihavuusleikkaukseen tulevat potilaat ovat tottuneet säätelemään negatiivisia tunteita, esim. stressiä, surua, vihaa tai ahdistusta, syömisen avulla. Lihavuusleikkauksen jälkeen näiden tunteiden kohtaamiseen ja säätelyyn tarvitaan uusia keinoja. Tämä tarve on todella tärkeää huomata, jotta ruoka tunteiden säätelyn apukeinona ei korvaudu leikkauksen jälkeen vahingossa jollain toisella riippuvuudella, kuten esim. päihteet, pakonomainen liikkuminen, seksiriippuvuus tai vaikkapa työnarkomania.

Kun ihminen on tiedostanut ruokariippuvuuden tai tunnesyömisen omana haasteenaan, silloin on mahdollista jo ennen leikkausta valmistautua tulevaan. Tämä tarkoittaa tehtävää etsiä syömisen tilalle riittävästi omaan arkeen sopivia ja tehokkaita keinoja tunteiden säätelyyn. Health Clinicin ratkaisukeskeinen terapia on suunniteltu juuri näiden haasteiden käsittelyyn ja uusien toimintatapojen löytämiseen. Suomalainen kokenut ratkaisukeskeinen terapeuttimme auttaa sinua löytämään uusia, hyviä tapoja käsitellä tunteita ja stressiä ilman ruokaa.

 

Sosiaaliset muutokset ja ihmissuhteet

Leikkauksen jälkeen jotkut sosiaaliset tilanteet (esim. yhteinen juhla-ateria, synttärikahvit) saattavat aiheuttaa epämukavuudentunnetta, koska syöminen ja juominen ei ole mahdollista täysin samanlaisena, kuin ennen leikkausta. Syy voi olla kehon mahdolliset reaktiot liian makeaan tai rasvaiseen ruokaan tai sitten vaan pieni annoskoko. Yksi yllättävä psykologinen haaste voi olla myös mahdollinen makuaistin muutos. Tätä saattaa esiintyä osalla leikatuista ensimmäisten kuukausien aikana. Ruuat voivat maistua erilaisilta kuin aikaisemmin tai sitten ruoka ei maistu ollenkaan. Tilanne helpottaa ajan kuluessa.  Jos ruokaan liittyvässä sosiaalisessa tilanteessa on läsnä ihmisiä, joille ei halua kertoa leikkauksesta, yritys keksiä selityksiä syömistapojen muutokseen voi aiheuttaa stressiä.

Suhteet perheeseen ja ystäviin voivat muuttua, sillä nämä eivät ole ehkä vielä tottuneet leikatun ihmisen uuteen olemukseen ja uusin elintapoihin. Intiimielämässä muutokset ovat yleensä positiivisia, jos vartalon muodonmuutos on vaikuttanut positiivisesti ihmisen itsetuntoon. Hyvänlainen itsevarmuus lisää esim. parisuhteessa läheisyydentunnetta. Joskus parisuhteen toinen osapuoli saattaa kuitenkin kokea muutoksen uhaksi ja tuntea itsensä epävarmaksi. Tällöin laihtumisen vaikutus ei ollutkaan tältä osin sellainen, mitä ehkä toivottiin. Jos suhde on ollut hyvä jo ennen leikkausta, silloin muutos parisuhteeseen on yleensä positiivinen.

Tavallisin tilanne on se, että leikkauksessa käyneet ihmiset kokevat enemmän positiivisia muutoksia suhteessa läheisiin. Laihtumisen myötä usein myös ihmisen energiatasot nousevat sekä liikkuminen helpottuu eli ihminen jaksaa usein entistä aktiivisemmin osallistua perheensä arkeen esim. liikkua mahdollisten lasten tai lastenlasten kanssa enemmän.

 

Henkisen tuen saamisen ja vertaistuen merkitys

Lihavuusleikkauspotilaiden psykososiaalisen tuen saanti julkisen puolen terveydenhuollon ammattilaisilta ei ole aina riittävää julkisen puolen resurssien rajallisuuden takia. Lihavuusleikkauspotilaat kokevat yleensä saaneensa suurimman henkisen tuen elämäntapamuutokseen läheisiltä, yksityisellä puolella toimivilta asiantuntijoilta, vertaistukiryhmistä sekä vertaistukifoorumeilta. Tutkimuksista selviää, että ennen leikkausta vertaistukiryhmien tärkeys korostuu leikkausprosessista selviytymisessä, mutta niiden merkitys vähenee ajan kuluessa, arjen normalisoituessa ja muiden asioiden tullessa tärkeämmiksi uudessa arjessa. Health Clinicin yksityinen Facebook-ryhmä tarjoaa yhden mahdollisuuden saada vertaistukea. Siellä voit jakaa kokemuksiasi muiden kanssa, jotka käyvät läpi samaa prosessia.’

 

Miten valmistautua psykologisiin muutoksiin?

Henkinen valmistutuminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoissa ennen leikkausta. Ihan ensimmäiseksi pyri analysoimaan tämän hetken tilannettasi: Mitkä ovat sinun vahvuutesi ja mitkä haasteesi arjessa? Millaista tukea/muutosta tarvitset arjen ympäristöösi sekä arjen rutiineihin leikkauksen lisäksi? Ketkä ovat ne ihmiset lähelläsi, jotka tukevat sinua tässä muutoksessa? Tämän jälkeen aseta itsellesi realistiset muutostehtävät sekä tavoitteet askel kerrallaan. Pyri hahmottamaan lihavuusleikkaus työkaluna, mikä yksin ei tuo ratkaisua kaikkiin elämän haasteisiin. Kannattaa pohtia, mitä vielä tarvitsisit toivottujen tulosten saavuttamiseksi sekä niiden pysyvyyden vahvistamiseksi. Muistathan, että tämä ei ole lyhytkestoinen projekti vaan pitkäkestoinen prosessi! Pysyvien muutosten esiintulo ottaa aikaa ja vaatii sitoutumista.

Toiseksi. Peilaa ja pohdi prosessiasi sekä kokemuksiasi sinulle luonteenomaisella tavalla. Pidä esim. muutospäiväkirjaa tai juttele haasteistasi sekä onnistumisistasi luotettaville ihmisille lähipiirissäsi. Oman tukiverkoston kartoittaminen ja rakentaminen jo leikkaukseen valmistautumisvaiheessa on tärkeää. Voit myös liittyä vertaistukiryhmiin ja hyödyntää Health Clinicin tarjoamaa tukea.

Kolmanneksi. Ole kärsivällinen itsesi kanssa.
Pysyvä muutos arjen toimintatapoihin ottaa aikaa. Leikkauksen jälkeen siihen muutokseen on helpompi tarttua, mutta edelleen se on sinun itsesi päivittäinen valinta, jota ohjaa sinun itsesi aktiivinen toiminta omassa arjessasi. Tärkeää on tiedostaa, että merkittävää elämäntapamuutosta tehdessä, on normaalia kokea välillä myös itsellekin yllättäviäkin tunteita. Anna itsellesi riittävästi aikaa tutusta uuteen minääsi, uudenlaiseen kehoon sekä uudenlaiseen arkeen. Tämä kannattaa tehdä rauhallisesti ja askel kerrallaan.

 

Lopuksi – kokonaisvaltainen muutos

Se, että olet päättänyt auttaa itseäsi ja valinnut leikkauksen työkaluksi pysyvään elämäntapamuutokseen on rohkea ja hyvä päätös. Vaikka tämän matkan varrella saattaa olla myös haasteita, tutkimukset osoittavat selvästi, että lihavuusleikattujen ihmisten fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on merkittävästi parempi verrattuna leikkaamattomiin ihmisiin, jotka eivät ole saaneet riittävää apua painonhallintaan.

Health Clinicin kokonaisvaltainen lähestymistapa, joka sisältää sekä tiedollisen että psykologisen tuen, tekee muutosprosessista turvallisen. Suomenkielinen palvelumme ja pitkäaikainen asiakastuki varmistavat, että saat apua juuri silloin kun sitä tarvitset!

Muista, että olet tehnyt rohkean päätöksen terveytesi puolesta. Mieli muuttuu kehon mukana, ja oikeanlaisen täsmätuen avulla tämä muutos tulee olemaan elämäsi parhaita asioita.

Rohkeutta muutokseen – terveempi ja onnellisempi arki odottaa sinua!

VARAA AIKA KONSULTAATIOON

Varaa aika konsultaatioon

Löydä sisäinen
itsevarmuutesi!