health clinic kaalulangetuskliinik

Meistä

Olemme olleet auttamassa potilaitamme saavuttamaan pysyvän painonpudotuksen näyttöön perustuvan lääketieteellisen hoidon avulla jo vuodesta 2009 lähtien.

Tarinamme – miten Health Clinic Painonhallintaklinikka syntyi

Health Clinic perustettiin vuonna 2009 kokeneen kirurgin Rein Adamsonin ja hänen poikansa Mihkel Adamsonin yhteisestä visiosta. He halusivat tarjota lihavuuden kanssa kamppaileville ihmisille kestävää apua yksilöllisesti suunnitellun, tutkittuun tietoon perustuvan lääketieteellisen hoidon ja moniammatillisen yhteistyön avulla. Erityisesti tavoitteena oli auttaa ihmisiä, jotka kokivat jo kokeilleensa kaikkea mahdollista ilman pysyviä tuloksia. Klinikan perustamisen aikaan lihavuuden hoitovaihtoehdot olivat rajalliset, ja painonpudotusta tavoiteltiin pääasiassa tiukoilla ruokavalioilla tai vaikeammissa tapauksissa leikkaushoidolla. Sittemmin ymmärrys lihavuudesta on muuttunut merkittävästi. Nykyään lihavuus tunnistetaan krooniseksi sairaudeksi, johon vaikuttavat muun muassa biologia, aineenvaihdunta, perimä, psykologia ja elinympäristö. Siksi lihavuuden hoito edellyttää lääketieteellistä asiantuntemusta ja kokonaisvaltaista, yksilöllistä lähestymistapaa.
 
Alusta lähtien tavoitteenamme on ollut kehittää klinikan toimintaa lääketieteellisen tutkimustiedon ja hoitomenetelmien kehittyessä. Viime vuosina lihavuuslääketiede on edistynyt nopeasti: ymmärrys aineenvaihdunnasta on syventynyt, uusia lääkehoitoja on tullut saataville ja moniammatillinen hoito on vakiintunut kansainvälisesti. Health Clinic Painonhallintaklinikalla seuraamme aktiivisesti alan kehitystä ja päivitämme hoitokäytäntöjämme tutkitun tiedon mukaisesti. Vuosien kokemus on myös osoittanut, ettei yksi hoitomuoto sovi kaikille. Osa potilaista saavuttaa kestäviä tuloksia ravitsemusohjauksen ja elintapamuutosten avulla, kun taas toiset hyötyvät lihavuuden lääkehoidosta, laihdutuspallosta tai lihavuusleikkauksesta. Tärkeintä on löytää jokaiselle potilaalle hänen terveydentilaansa, tarpeisiinsa ja tavoitteisiinsa sopivin hoitovaihtoehto.
 
Sopivin hoitomuoto valitaan aina yksilöllisesti yhdessä potilaan kanssa. Hoitovaihtoehdoista keskustellaan ensin kokeneen, lihavuuden hoitoon perehtyneen suomalaisen sairaanhoitajamme kanssa, minkä jälkeen asiantunteva lääkärimme arvioi ja varmistaa suunnitellun hoidon soveltuvuuden. Health Clinic Painonhallintaklinikan toiminnan perustana on alusta lähtien ollut moniammatillinen yhteistyö, sillä ymmärrämme lihavuuden olevan monitekijäinen krooninen sairaus. Yhdistämme kirurgien, lääkäreiden, ravitsemusasiantuntijoiden, sairaanhoitajien ja muiden asiantuntijoiden osaamisen yksilölliseksi hoitokokonaisuudeksi. Olemme painottaneet tätä lähestymistapaa jo aikana, jolloin lihavuus nähtiin usein tahdonvoiman puutteena lääketieteellistä hoitoa vaativan sairauden sijaan. Tavoitteenamme on auttaa jokaista potilasta löytämään omaan elämäntilanteeseensa sopiva hoito ja tukea pitkäaikaista painonhallintaa.

Klinikkamme 

Health Clinic Painonhallintaklinikka sijaitsee Tallinnan keskustassa osoitteessa: Tartu maantee 13. Vastaanottotiloissamme potilaat voivat halutessaan tavata asiantuntijoitamme paikan päällä ennen toimenpidettä tai hoidon aloittamista sekä myös seurantajaksolla. Keskeinen sijaintimme tekee klinikasta helposti saavutettavan. Tallinnan vanhakaupunki, keskeiset hotellit, satama ja kaikki tärkeimmät liikenneyhteydet sijaitsevat kävelymatkan päässä. Haluamme kuitenkin vielä korostaa, että välimatkat eivät itsessään ole esteenä palvelujemme käyttämiselle, koska lähes kaikki asiantuntiakonsultaatiomme on mahdollista tehdä myös etäyhteyksien välityksellä.

Health Clinic Suomi Helsingissä 

Tietyt konsultaatiot on mahdollista tehdä myös ennalta sovittuna tytäryhtiömme Health Clinic Suomen vastaanotolla Helsingin ydinkeskustassa. Tilamme sijaitsevat päärautatieaseman lähellä, osoitteessa Mikonkatu 13. Tärkeää on myös huomioida, että tarjoamamme ravitsemusvalmennus sekä myös lihavuuden lääkehoito on mahdollista toteuttaa Suomesta käsin täysin etänä niin, että käyntejä Helsingissä tai Tallinnassa ei tarvita. Tahdomme korostaa, että hoitopolku ja konsultaatiot suunnitellaan aina yksilöllisesti potilaan tarpeet ja toiveet huomioon ottaen.

The Health Clinic.

Missiomme 

Tarjota jokaiselle potilaallemme yksilöllinen, tutkittuun tietoon perustuva, turvallinen ja kokonaisvaltainen hoitopolku toivottuun painonpudotukseen sekä tukea potilaittemme elämäntapamuutosta kestävien tulosten saavuttamiseksi alkaen ensimmäisestä yhteydenotosta pitkäaikaiseen seurantaan asti.

Visiomme 

Olla Pohjoismaiden luotettavin painonhallinnan ja terveyden yhteistyökumppani. Luotettavuuden perustana on yksilöllisen hoidon, vahvan lääketieteellisen ja muun moniammatillisen asiantuntemuksen sekä laadukkaan asiakaspalvelun yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Lääketieteellinen lähestymistapamme

Vuosien kokemuksemme on vahvistanut yhden tärkeän periaatteen: yhtä kaikille sopivaa hoitoa ei ole olemassa.

Lihavuusleikkaus on edelleen monille vaikeasta lihavuudesta kärsiville potilaille se ainoa riittävän tehokas hoitovaihtoehto. Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse leikkaushoitoa. Jotkut potilaat voivat saavuttaa kestäviä tuloksia ravitsemushoidon, elintapaohjauksen, psykologisen tuen ja mahdollisesti nykyaikaisen lääkehoidon avulla. Kullekin potilaalle parhaimman hoitomuodon valitseminen on yhtä tärkeää kuin itse hoito.

Tämä yksilöllinen lähestymistapa on ohjannut Health Clinic Painonhallintaklinikan kehitystä jo vuosia. Alkuvuosina Health Clinic oli yksi Viron ensimmäisistä yksityisistä lihavuusleikkauksiin keskittyneistä klinikoista. Nyt olemme kasvaneet ja kehittyneet moniammatilliseksi Elämäntapamuutos- ja Painonhallintakeskukseksi, joka tarjoaa laajan valikoiman näyttöön perustuvia hoitovaihtoehtoja, joista jokainen asiakkaamme voi löytää juuri itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Tiimimme on liittynyt viime vuosina myös useita suomalaisia ammattilaisia.

Palveluihimme kuuluvat ravitsemusvalmennus, lihavuuden lääkehoito tai laihdutuspallon asennus, lihavuusleikkaukset liitettynä elämäntapamuutoksen tukemiseen. Valikoimaamme kuuluvat myös painonpudotuksen jälkeen tehtävät vartalonmuotoilu leikkaukset, jos potilaalla on laihtumisen jälkeen niihin tarvetta. Nämä ovat siis toisiaan täydentävinä hoitovaihtoehtoja yksilöllisesti suunnitellun hoitopolun sisällä.

Tavoitteemme ei ole tarjota kaikille samaa ratkaisua, vaan löytää jokaiselle potilaalle juuri hänelle oikea hoito oikeaan aikaan – lääketieteellisen näytön sekä potilaan yksilöllisten tarpeiden perusteella.

Kuka voi
tulla luoksemme?

Meillä saavat apua kaikki nekin, jotka eivät ole saavuttaneet haluamaansa tavoitetta muilla ratkaisuilla

Arvomme – se mihin uskomme

Uskomme, että toimiva lihavuuden hoito ja kestävä painonhallinta alkavat potilaan kokonaistilanteen ymmärtämisestä. Siksi kartoitamme jokaisen potilaan terveydentilan, tarpeet ja tavoitteet yksilöllisesti yhdessä hänen kanssaan.

Jokaisen hoitopäätöksen tulee perustua lääketieteelliseen tutkimusnäyttöön, kliiniseen asiantuntemukseen ja potilaan yksilölliseen tilanteeseen. Hoidon onnistumista ei mitata pelkästään pudotetuilla kiloilla, vaan myös terveyden, hyvinvoinnin ja elämänlaadun paranemisella.

Tavoitteenamme ei ole vain painonpudotus, vaan potilaalle merkityksellisten ja pitkäaikaisten tulosten saavuttaminen. Nämä periaatteet ohjaavat kaikkea toimintaamme sekä klinikkamme laatustandardeja ja hoidon tavoitteita.

Tutkittu tieto perustana

 Tiedostamme, että lihavuus on monisyinen krooninen sairaus, ei tahdonvoimakysymys.

Jokainen hoitosuosituksemme rakentuu useista osa-alueista eli perustuu päivitettyyn tutkittuun lääketieteelliseen ja muuhun näyttöön, kliiniseen asiantuntemukseen sekä potilaan yksilöllisiin tarpeisiin.

Yksilöllisesti sopivimman hoitomuodon valinta

 Tiedostamme, että lihavuus on monisyinen krooninen sairaus, ei tahdonvoimakysymys.

Jokainen hoitosuosituksemme rakentuu useista osa-alueista eli perustuu päivitettyyn tutkittuun lääketieteelliseen ja muuhun näyttöön, kliiniseen asiantuntemukseen sekä potilaan yksilöllisiin tarpeisiin.

Parempia tuloksia moniammatillisella yhteistyöllä

 Parhaita hoitopäätöksiä ei yleensä tehdä vain yhden asiantuntijan näkökulmasta.

Yhdistämällä kirurgien ja muiden lääkäreiden, ravitsemusasiantuntijoiden, terapeutin ja asiantuntijahoitajan osaamisen, voimme suunnitella yksilöllisen hoidon, jossa potilaan terveys sekä muu elämäntilanne huomioidaan kokonaisuutena.

Kunnioitus jokaisessa kohtaamisessa

 Meille on tärkeää, että jokainen potilas ansaitsee tulla kuulluksi, kunnioitetuksi ja tuetuksi omana itsenään.

Haluamme tarjota turvallisen ja kannustavan hoitoympäristön, jossa apua voi hakea ilman syyllistämisenpelkoa. Haluamme luoda hoitoympäristön, jossa jokainen potilaamme saa tehdä omaa terveyttään koskevia päätöksiä tutkittuun tietoon perustuen ja luottavaisin mielin asiantuntijoidemme tuella.

Miksi potilaat luottavat meihin

Elämäntapamuutoksen ja lihavuuden hoidon aloittaminen on merkittävä päätös. Health Clinic Painonhallintaklinikalla panostamme luottamukselliseen hoitosuhteeseen heti ensikohtaamisesta lähtien.

Onnistunut lihavuuden hoito perustuu lääketieteelliseen asiantuntemukseen, yksilölliseen hoitosuunnitelmaan, vastuullisiin hoitopäätöksiin ja potilaan tukemiseen koko hoitopolun ajan.

Kokeneet asiantuntijat

Moniammatilliseen tiimiimme kuuluu kokeneita kirurgeja, lääkäreitä sekä suomalaisia ravitsemusterapian, lyhytterapian ja hoitotyön asiantuntijoita. Yhdistämme kansainvälisen osaamisen ja suomalaisen asiantuntemuksen tarjotaksemme tutkittuun tietoon perustuvaa lihavuuden hoitoa.

Sinulle suunniteltu hoito

Jokainen potilas on yksilöllinen. Suunnittelemme yksilöllisen hoitokokonaisuuden terveydentilasi, tarpeidesi ja pitkäaikaisten painonhallintatavoitteidesi perusteella.

Vastuulliset hoitopäätökset

Emme tarjoa kaikille samaa hoitoa, vaan valitsemme sopivimman hoitomuodon yhdessä kanssasi. Suosituksemme perustuvat lääketieteelliseen näyttöön, kliiniseen asiantuntemukseen ja yksilölliseen tilanteeseesi.

Korkeatasoinen palvelu

Haluamme, että tunnet tulevasi kuulluksi, kunnioitetuksi ja tuetuksi. Tarjoamme asiantuntevaa ja yksilöllistä palveluaensimmäisestä konsultaatiosta hoitoon ja seurantaan asti. Tarvittaessa olemme tukenasi myös seurantajakson jälkeen.

Sujuvasti etenevä hoitopolku

Huolehdimme, että hoitopolkusi ensimmäisestä konsultaatiosta pitkäaikaiseen seurantaan etenee mahdollisimman selkeästi ja sujuvasti. Näin voit keskittyä tärkeimpään – omaan terveyteesi, hyvinvointiisi ja kestävään painonhallintaan.

Tunnetuimmat asiantuntijamme

Rein Adamson


Kirurgi Rein Adamson​

Rein Adamson on työskennellyt kirurgina yli 40 vuoden ajan Viron suurimmissa yleisissä- sekä myös yksityissairaaloissa.

Häntä pidetään yhtenä Viron tunnetuimmista lihavuuskirurgeista. Rein Adamsonilla on yli 20 vuoden kokemus lihavuusleikkauksista. Lisäksi hänellä on myös pitkä työkokemus laihdutuspallojen asentamisesta. Rein Adamson päivittää jatkuvasti tietojaan ja kokemuksiaan myös kansainvälisellä tasolla.Jäsenyydet:

  • International Federation for Surgery and other Therapies for Obesity (IFSO)

  • Viron lihavuus- ja metabolisen kirurgian yhdistys

  • Viron lihavuusyhdistys

  • Tallinnan kirurgiyhdistys

Sander Kütner


Kirurgi Sander Kütner

Sander Kütner on työskennellyt Health Clinic Painonhallintaklinikalla jo vuodesta 2015. Viime vuosina hän on perehtynyt perusteellisesti lihavuuden lääkehoitoon ja onkin yksi Viron tunnetuimpia alan asiantuntijoita.

Sander Kütner on hoitanut useita satoja laihdutuslääkepotilaita osana painonhallintatiimiämme. Häntä kuvaillaan selkeäksi ja luottamusta herättäväksi lääkäriksi.

Sander Kütner omaa laajaa tietämystä ruuansulatuskanavan toiminnasta. Koulutukseltaan hän on yleis- ja syöpäkirurgi, joka on erikoistunut ylemmän ruoansulatuskanavan sekä maksan ja sappiteiden onkologiseen kirurgiaan. Hänen päätyönsä on yhdessä Viron suurimmista sairaaloista eli Pohjois-Viron aluesairaalassa.

Satu Pollari

Satu Pollari on suomalainen laillistettu ravitsemusterapeutti, jolla on työkokemusta Suomessa sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta jo vuodesta 2020 lähtien.

Hänellä on laaja asiantuntemus lihavuuden ravitsemusterapiasta, mukaan lukien elintapamuutoksiin perustuva hoito, lihavuuden lääkehoidon aikainen ravitsemushoito sekä lihavuusleikkauksen eri hoitovaiheet.

Hän seuraa aktiivisesti alan ajantasaista tutkimusta ja kehittää jatkuvasti ammatillista osaamistaan tarjotakseen näyttöön perustuvaa ja potilaslähtöistä ravitsemushoitoa. Satu kuuluu myös Suomen ravitsemusterapeuttien yhdistykseen (RTY).

Patrick Tiainen

Patrick Tiainen

Patrick Tiainen on suomalainen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, joka työskentelee terveydenhuollon, turvallisuusalan ja kriisiviestinnän rajapinnoissa.

Hänellä on monipuolinen tausta sopimuspelastajana sekä asiantuntijana Hätäkeskuslaitoksessa. Patrick on valmistunut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Helsingin Psykoterapiainstituutista.

Patrick toimii myös työsuojeluvaltuutettuna ja luottamusmiehenä. Työssään Health Clinic Painonhallintaklinikalla Patrick tukee ihmisiä elämäntapamuutoksissa, vahvistaa psyykkistä resilienssiä ja edistää kokonaisvaltaista psykologista hyvinvointia.

Teija Toivari

Teija Toivari

Teija Toivari on suomalainen sairaanhoitaja ja hoitotieteen maisteri. Teijalla on pitkä kokemus hoitotyön johtamisesta sekä käytännön hoitotyöstä.

Lihavuudenhoitoon ja ravitsemukseen perehtyneenä hoitajana Teija on työskennellyt vuodesta 2020. Vuonna 2023 Teija suoritti opistotasoisen ravitsemuskoulutuksen täydentääkseen osaamistaan ravitsemuksen alalla. Näiden vuosien aikana Teija on tukenut useita satoja potilaita painonhallintamatkalla erilaisissa hoidollisissa ja ravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä. Omassa työssään Teija painottaa tutkittuun tietoon perustuvaa työotetta, moniammatillista yhteistyötä potilaan yksilöllisessä tukemisessa sekä ymmärtävää ja empaattista lähestymistapaa ihmisten kohtaamisessa.

Tiimissämme Teija on matalankynnyksen asiantuntija, jonka kanssa potilaidemme on helppo pitää yhteyttä jo ensimmäisestä ilmaisesta puhelinkonsultaatiosta alkaen.   

Ota yhteyttä

Löydä sisäinen
itsevarmuutesi!